torstai 4. elokuuta 2016

Kaikella on aikansa

"Kello löi jo..." 
Inkalla on ollut kärpänen kaverina
kymmenen ja itsellä oli kyllä todella vaikeaa nousta ylös vaikka olimme nyt nukkuneet pitempään kuin normaalisti xD. Hitaaseen käynnistymiseen saattoi myös vaikuttaa itselläni se, että nyt olisi minun ja Essin viimeinen kokonainen päivä Palamusessa. Päivät kyllä sujuneet joutuisasti vaikka emme kokoajan ole tehneet mitään ihmeellisempää.

"Sata sata ropisee pili pili pom..."

Työvälineemme
Nyt töitämme ei haitannut sade sillä pesimme tosiaan kirkonpenkkejä talouspaperilla ja vedellä. Työvälineemme eivät ehkä olleet paljon, mutta kyllä niillä sen lian sai pois, mitä penkkeihin oli kertynyt (ja itseäni ainakin yllätti kuinka paljon sitä oli, vaikka silmällä sitä ei huomannut xD. Homma oli ohi jo tunnissa joten tämän päivän "hard work" olikin aikas kevyt.

"Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla." 
Saarn. 3:1

Kaupassa ollut taideteos
Pitempi tauko antoi pakkaamiselle enemän aikaa ja toiset saivat huilata kun ovat enemmän tautisia xD. (itse en myönnä mitään). Päivä kului leppoisasti taas syöden, jutellen ja kaupassa käyden(itselläni oli vielä työhaastattelu myös välissä). Keli näytti kyllä siltä, etteme menisi lasten kassa leikkimään, mutta toisin kävi kun ilma parani ja päätimmekin kerätä kamat kasaan kun vielä olimme koko kolmikolla ja olimme luvanneet mennä (vaikka menimmekin melkein tunnin myöhässä.)

"Lahjoillasi meitä siunaat..."

Inkan linna
Pallon peluuta
Essin kansainvälinen ruusu

Luomakunnan kauneutta <3
Loppujen lopuksi paikalla oli 7 lasta, mutta eniten leikimme neljän lapsen kanssa(kolme muuta tulivat ihan lopussa paikalle). Essi maalaili, Inkan kanssa leikimme hiekkalaatikolla kunnes yksi lapsista pyysi pelamaan palloa heidän kanssaan. Palloon pelaaminen ja hyppynaru olivat tämän päivän hittituotteet xD. Lähtömme paikalta ol aika pikainen sillä muistimme kolmea vaille kahdeksan, etä Tiina lupasi tulla kahdeksalta Rahvamajalle. Sanoimme nopeat moikat ja kiiruhdimme takaisin majapaikalle. Noo Tiina oli vähän myöhässä, mutta eipä se haittanut loppujenlopuksi. 

"..Sinä voit olla enkeli...."

Inka ei oikee nyt osannu
Tiina tuli kyselemään vointia ja mitä olimme tehnyt. Hän myös kovasti kiitteli meitä ja uteli tulisimmeko Essin kanssa ensi kesänäkin. Siihen on vielä vuosi eikä sitä tiedä mitä se tuo tullessaan joten emme lupailleet mitään xD. Lisäksi hän antoi meille kaikille mukit ja kakkua kiitoksena. Kiittelimme kovasti hänen huolen pidostaan ja lahjoista. Inkan kanssa hän keskusteli mitä he tulisivat tekemään ja halailujen ja heippojen jälkeen menimme vielä kolmistaan syömään iltapalaa ja kirsikka kakkua. Voi kyllä itselläni oli kyynel jo tulla kun Tiina lähti. Hän on vaa niin ihana ihminen <3.


"Lasken matkaan toiveen kauneimman..."

Pakkailua ja valmistautumista huomiseen on oikeastaan enää tämä ilta/alku yö ollut. Herätys seitsemältä soimassa. Saa nähdä onnistuuko oikeasti mutta parempi ois onnistua, jottei juna ja laiva jätä kyydistä xD.

Iltasatunamme tänään oli Joosuan kirjasta 1:9
"Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja. älä pelkää äläkä lannistu. Herra sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'" 
(Totisesti näin on :D)

Tänään erityisesti tuli mieleeni  muuten kappale "laulu sankareista" Pekka Laukkariselta kantsii kuunnella :)

-Kähis


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti