Pari viime yötä oon nukkunut tosi levollisesti, lukuunottamatta viime yönnä heräämistä Norpan viestiin. Herättiin ja syötiin hitaasti. Hard Workiin lähtiessämme katsoin pöydän alle ja uhkasin tuhota hyvin ruokitut villakoiramme. Hain pölynimurin, ja siivosimme yhdessä huoneemme komeaan kuntoon. Odotamme kovasti Norpan seuraa ja valmistaudumme jo fyysisissä asioissa. Jaan kyllä huokaisi ja sanoi, että kyllä maanantainakin ehtii sängyn tuomaan. Siis sänkyä ei vielä ole, mutta puhdas, raivattu tila sille on valmistettu.
Krapsuttelimme yhtä seurakunnan rakennusta, jonka käyttötarkoituksesta ei meillä ole tietoa. Huomenna voisi vaikka selvittää sen. Krissu pyöräili aamulla ohitsemme matkallaan postiin ja antoi ainakin itselleni pieniä taukoja raaputtamisesta. "I wish I could see your hand working as fast as your mouth!" Jaankin kävi kannustamassa ennen Tartuun lähtöään. Olisi meilläkin ollut mahdollisuus lähteä, mutta ei lujasti odotettu Tartun enää tarjoavan meille mitään. Mieluummin jäimme Palamuseen.
Suunnittelimme iltapäivällä menevämme leikkikentälle värityskuvien kanssa. Teija etsi netistä lampaankuvan, jonka alapuolelle kirjoitimme Joh. 10:14-15 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.
Teija varmaan muokkaa tuota kuvaa vielä myöhemmin tähän blogiin sopivaksi... (Ja Teijahan muokkasi...) Meillä oli siis hieno suunnitelma, mutta siihen se jäikin kun alkoi sataa kaatamalla. Odottelimme sateen laantumista. Kuuden maissa lähdimme liikkeelle, kävimme kurkkaamassa asuinalueella, mutta ketään ei ollut ulkona leikkimässä. Ehkä jonain toisena päivänä.
Oli päivässä kyllä yksi valonpilkahdus, kun kuulimme muidenkin ihmisten kuin meidän askeleita majoitustiloissa. Tosi ihana sveitsiläispariskunta oli tullut polkupyörällä Puolan, Liettuan ja Latvian kautta Viroon. Määränpäänä ymmärtääkseni oli Tallinna ja siellä u-käännös kotia kohti. Opastimme liikkumista suuressa Palamusessa ja näytimme kirkkoa sisältä. Pariskunta oli kovasti ilahtunut vastaanotosta, ja kovin ihastuneita olimme myös me. Aamulla varmasti vielä voimme höpistä. He olivat kiinnostuneita kuulemaan ajastamme täällä ja keskustelemaan Viron historiasta, myös hengellisestä historiasta. Vaikkei paljon tiedetä kuin mutua.
Lammasteemasta vielä, ja laitanpa jälleen laulunsanoja: "Ei oo vertaistaan, ei kukaan toinen mua niin kosketa, joskus etsin kaukaa ja huomaan vain sen, ei oo vertaistaan. Väkevä virta on rakkaus, on armo parantavaa. Pienimmät kantaa hän sylissänsä, ei oo vertaistaan."
Joillekin saattaa olla tuttu laulu. Oon myös laulanut tätä laulua täällä eestiksi: "Pole teist kui sa".
Joh. 10: 27-30 Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."
Juuri nyt kaipaan enemmän kuin mitään muuta, että kuulisin paimenen rauhoittavan äänen ja tuntisin hänen käsivartensa ympärilläni. Ollut tosiaan kaikilla meillä tunteet herkillä. Turvallisempaa ja pysyvämpää kättä emme kuitenkaan löydä, emmekä etsi. Herraa Jeesusta Kristusta haluamme seurata sinne minne hän kutsuu suloisella äänellään.
Olet rakas lammas hänelle, jos poissa laumasta, hän jättää kaikki muut etsiäkseen sinut. Varmaa on ettei hän luovuta ennen kuin olet jälleen hänen sylissään.
Olet siunattu.
Halleluja, aamen! Rukous rokkaa!
VastaaPoistaOlkaa siunatut!
-ämmä-