Kuten nämä kauniit villasukat, jotka hankin Tartosta ;)
Reissusta ehkä mieleenjäävimpiä hetkiä olivat pienet kohtaamiset ihmisten kanssa. Torstaina olin hyvin väsynyt, suorastaan vetelä. Rukoilimme Inkan kanssa voimaa ja visioita päivään. Sain siinä ajatuksen ylhäältä, että ostahan iso määrä tikkareita, kirjoita jokaiseen pieni viesti ja jaa niitä kaikille ihmisille. Mehän teimme työtä käskettyä ja ostimme Palamusen Kauplus-puodin tyhjäksi muumitikkareista. Kassaneiti hieman pyöritteli silmiään :D Ostimme vielä myöhemmin muutaman lisää. Pikkuaskartelun jälkeen meillä oli 77 tikkukaramelliä varustettuna hyvällä sanomalla.
Sa oled Jumalale kallis. Kas sa usud seda? Olet Jumalalle rakas. Uskotko sen? Saimme tekstin tulkkausapua eräältä eestiläiseltä nuorelta ja Tegelmanin Arnelta.
Lähdimme kämpiltä kylän keskukseen eli majatalomme, kirkon ja pikku ravintolan muodostamalle aukiolle. Veimme osan tikkareista jakoon kirkkoon, jossa poikkeaa paljon turisteja pitkin kesää. Sitten aloin lähestyä ihmisiä. Se oli haastavaa, A.) koska en osaa eestiä juurikaan ja B.) koska eestiläiset olivat hieman varautuneita tai C.) ehkä olin liian innokas ja siksi pelottava :D Ensimmäisen tikkarin otti vastaan paikallisen pikku ravintolan (jossa söimme joka päivä) kassa-tarjoilijanainen, joka on todella mukava ja aurinkoinen. Siitä se sitten lähti. Koskettavia, pieniä kohtaamisia. Kiitos Kolme.
Pitempään juttelin vanhan naisen ja nuorehkon, alkoholisoituneen miehen kanssa kaupan luona. Annoin tikkarit heille ja he ottivat ne ilolla vastaan. Tuli puhetta Suomesta ja siitähän se riemu repesi. Mies oli ollut töissä Suomessa ja rouvan pojat asuivat Suomessa, itsekin vietti siellä melkein puolet vuodesta. Annoin rouvalle useamman nekun, kun hänelle oli tulossa lapsenlapsia kylään vielä samana päivänä.
Myöhemmin illansuussa menimme kerrostalojen leikkipaikalle bongaamaan lapsia. Inkalla oli mahdollisuus leikkiä heidän kanssaan viimeisen kerran tänä kesänä. Hyvä kun ehdimme pelipaikalle, kuuluu iloinen puheen pulputus takaani. Vanha rouva se siellä hymyili ja viittoi minulle. Puolet jutuista meni minulta ohi, mutta onneksi Inka ymmärsi enemmän. Rouva halusi meidät kahville kotiinsa. Hän asui viereisessä kerrostalossa. Kerroimme, että tulimme leikkimään lasten kanssa. Rouva ratkaisi ongelma päättämällä, että Inka jää odottamaan lapsia ulos ja minä lähden kyläilemään hänen kotiinsa.
Tuntui hyvältä, että hän halusi avata kotinsa ovet minulle. Sain esittelyn rappukäytävästä lähtien. Rouvan koti oli soma kaksio, jossa oli melko iso keittiö. Poika oli remontoinut huoneet äidilleen. Iloisia tapetteja ja paljon kukkia. Olohuoneessa odotti vieraspeti lastenlapsia. Sydämellinen lämpö ja vieraanvaraisuus, jota olen aiemminkin kohdannut Eestissä ja erityisesti vähävaraisempien luona, on aina yhtä puhuttelevaa, koskettavaa ja vetää sanattomaksi. Rouva oli itse kasvattanut sipuleita, perunoita, kurkkuja ja ties mitä muuta lähistöllä olevalla kasvimaalla. Minua ei päästetty lähtemään ilman kiloa sipuleita ja paria kurkkua sekä keksipakettia. Lisäksi sain rouvan osoitteen, kun sitä pyysin. Näin siis sain uuden 72-vuotiaan ystävän <3
Ilta oli aurinkoinen ja lämmin. Haikeutta oli ilmassa, kun hypittiin narua, puhalleltiin saippuakuplia ja piirrettiin katuliiduilla. Inka jakoi tytöille tikkarit ja halasi hyvästiksi. Kiirehdimme vielä viimeisen illan kunniaksi teatteriesitykseen majatalomme alakertaan. Paikallisin voimin pidettiin lapsille ja nuorille viiden päivän mittainen musiikkiteatterileiri koululla. Saimme nauttia leirin hedelmiä katselemalla seikkailunäytelmän "Professor Must". Mukana esityksessä oli Inkan kerholaisiakin ja he olivat iloisia, kun Inka tuli katsomaan esityksen.
Kiitos Kolme palamuselaisista lapsista, nuorista, aikuisista ja ikäihmisistä. Kiitos Tegelmaneista ja heidän huolenpidostaan. Kiitos Urmas-papista. Anna valosi loistaa Palamusella ja sen ihmisten keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti