pühapäev

Ciao!

Aamulla heräsin ennen yhdeksää sisäistetyn päivärytmin takia. Kävin avaamassa kirkonovet ja lukemassa sähköpostin, kymmenen maissa Teija ja Annekin virkosivat, ja söimme hidasta ja hoitavaa aamupalaa. Hoitavaa ja lohduttavaa, koska Taivaan Isä oli läsnä niin vahvasti. Huoneessamme katsoimme kelloa ja totesimme sen olevan 11. Oltiin aiemmin mietiskelty, olisiko sunnuntaina jumalanpalvelusta Jaanin lomaillessa, ja epäilimme sitä. Herran johdatuksessa uteliaisuutemme kasvoi niin suureksi, että kömmimme kynttiläkruunuin valaistuun kirkkoon: siellähän rakkaitamme oli. Pastoria vaan ei näkynyt. Odottelimme. Ja sitten odotimme, juttelimme ja katselimme toisiamme epätietoisina. Superlenkkaripappi saapui vesipullon kanssa ilmeisesti juoksulenkiltä, olimme iloisia hänestä loistavasta välittömästä persoonasta.

Pastori kertoi saarnassaan Norjan terrori-iskusta. Sitä en olisi kylläkään ymmärtänyt ellei vieressäni istunut mummo olisi toistanut ja selvittänyt asiaa. Olimme ja olemme järkyttyneitä. Juuri ennen kirjoitteluani Teija istui tässä ja luki uutisotsikoita. Mässäilyn makua uutisoinnissa, vaikka ihmiset ovatkin hulluja ja pahoja.

Ehtoollisella mua kosketti, kun yhteisestä viinimaljasta join pienen tipan viiniä viimeisten joukossa. Sydämessäni soi laulunsanat: "Vain pisara Jeesuksen verta ja syyllisyys pyyhitään pois. Vain kosketus ristin Herraan, se elämän uuden tuo."

Kirkonmenojen jälkeen juttelimme paikalla olleiden seurakuntamuorien kanssa, suloisia ja Jumalan rakkauden tuoksuisia mummoja! Erityisesti kiinnyin ujohkoon mummoon, joka esiteltiin suomea puhuvana. Vaivattomasti keskustelimme sekoittaen suomea ja viroa. Mummo kutsui innoissaan myös kotiinsa kello viideksi päivälliselle, mutta ilmeisesti samassa innossaan unohti kertoa asuinpaikkansa. Jännä kohtaaminen, jonka lopuksi tajusin, että enhän me edes ollut kysynyt tuon tuon ihanan nimeä ja korjasin tilanteen: "Mis sun nimi on?" Hän oli kuin olikin... paljon puhuttu Niina Pitka! Norpalle lämpimät terveiset, she misses you!

Päivä vietettiin leppoisasti keskenämme jutellen ja yksiksemme keskittyen omiin mielipuuhiimme. Itse lähdin jossain vaiheessa etsimään harhailevia ajatuksiani pienelle kävelylenkille, joka teki hyvää monessa suhteessa. Näin kanoja ja lehmiä, vakuutuin maaseudun viehättävyydestä. Mietiskelin siinä samalla, miten oudolta ja vaikealta tuntuu vain olla ja levätä. On paljon opittavaa Teijalta ja Annelta siinä, kuinka meidän tulisi olla human BEING mieluummin kuin human doing doing doing. Mooses kysyi Jumalalta hänen nimeään, ja Jumala vastasi: "Minä olen se joka olen." (2. Moos. 3:14) Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuna mutkin on tarkoitettu olemaan se joka olen, ei se, mitä teen. On surullista, että niin usein se, mitä teemme, määrittelee sen keitä ajattelemme olevamme. Ja olemme eksyksissä! Rukoilen pääsyä pois kaikesta suorittamisesta ja ylimääräisestä hötkymisestä "Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan." (1. Kor. 15:10)

Joh. 1:14,16-17 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.

Jeesuksessa on tuo pääsy ja vapaus, armo! Kunnia Jumalan!

Levosta hehkuteltuani kerron nopeasti loppuillan tapahtumat. Mentiin Teijan kanssa jälleen spontaanisti pallopelien, vesivärien ja saippuakuplien kanssa viereisen asuntoalueen leikkipaikalle. Teija keksi eilen jo toimivan strategian: "Siellä missä on saippuakuplia, on myös lapsia!" Niin jälleen leikimme aluksi jonkin aikaa kahdestaan Teijan kanssa. Pian pikkupoika tuli lähimmästä kerrostalon ovesta isänsä kanssa kiinnittäen heti huomionsa meihin. Saippuakuplat kiinnostivat, ja poika väänsi itsensä kiipeilytelineelle. Esittäydyimme toisillemme, ja hetken aikaa leikkikaverinamme oli Aaron, pian 4 v.

Pyysin Teijaa maalaamaan kasvoihini kadehdittavan hienon maalauksen, jonka nähtyään myös Aaron haluaisi samanlaisen. "Maalaa vaikka viikset äkkiä!" Sitä saa mitä ei tilaa, nimittäin kissanviiksiä odottaessani aloin tuntea itseni jälleen asteen ranskalaisemmaksi ja tajusin, etteivät mun ja Teijan ajatukset käyneetkään yksiin. Sain myös leukaani parran. Mitäs luulet, haluaako Aaron, pian 4 v, viettää aikaansa tällaisten hämärien viiksivallujen kanssa? Jonkin aikaa puhaltelin saippuakuplia viiksieni kanssa, kunnes Teija taipui maalaamaan oikeat kissanviikset ja kissannenän. Huomenna samanlaisen shown voisi laittaa pystyyn päiväsaikaan kun lapset oikeasti ovat vielä ulkona leikkimässä.

Kirkonpihassa meitä odottelivat Karin ja Krissu, myöhemmin seuraamme liittyivät heidän kaksi ystäväänsä, Lisa ja Marlene. Tutustuimme toisiimme ja pelasimme krokettia, kivaa. Jännittävää seurata, mitä Jumala tahtoo ja tekee! Hän kaiken voi tehdä ja tekee. :)

Room. 9:16 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.

Siu <3

- Amanda