Mennään kotiin...

Kukaan ei antanut mulle lupaa kirjoittaa - mutta teen sen silti :)

Sunnuntaiaamu valkeni, mutta saimme nukkua hieman pitempään kuin muina aamuina. Kirkonmenot alkavat Palamusella vasta klo 11, mikä on komiaa. Toiset meistä pakkasi yöllä, toiset koko yön ja toiset vielä aamullakin. Jännä juttu, että laukut olivat kutistuneet kolmen viikon aikana. Ennen messua tehtiin vielä viime hetken paniikkiostoksia puodissa. Itselleni tarttui Mesikäpp-suklaata mukaan luvattoman paljon.

Palamusen kirkkoon oli kokoontunut tänä sunnuntaina yllättävän paljon kansaa. Oli ihana istua kauniin kirkon penkissä, laulaa tuttujakin virsiä, kokea uskonyhteyttä ylitse kielimuurin ja hiljentyä Mestarin edessä. Oli huippua saada viereensä penkkiin myös rakkaita ystäviä: Kristen (jonka kanssa olimme nähneet useampana päivänä menneellä viikolla) ja Karin (jonka tapasimme ekan kerran tällä reissulla). Anne, Inka ja Maria lukivat päivän tekstejä suomeksi. Jaanin saarna oli sopivan napakka ja (sen mitä ymmärsin) suoraa asiaa. Jumalan rauhaa toivotettiin kädestä pitäen toisille. Se on ihana tapa, jonka voisi ottaa käyttöön meilläkin. Ehtoolliselle tuli niin paljon väkeä, ettei mahduttu kaikki yhtäaikaa pöytään. Epätavallinen tilanne heille. Kristen ja Hanna lauloivat kitaran kanssa messun lopuksi Ablaze Usin biisin. Komiastihan se meni. Sen jälkeen saimme esittää Lifehousen Everything-biisiin tehdyn evankelioivan draaman. Mukana oli koko suvinoori-porukka, Maria, mie ja Krissu. Oli siistiä huomata, miten yleisö kohahti, kun Jeesus tuli ottamaan lyönnit vastaan ja lopulta heitti kiusaajat selälleen. Ystäväni, ihana Milvi-mummo rutisti miusta ilmat pihalle, kun kiitteli kyynelsilmin draamasta meitä. Kiitos Herra!!

Kirkosta siirryttiin suoraan rahvamajan yläsaliin kirkkokahveille. Nyt kahvinjuojat saivat siis ihan oikeeta kohvikia - ei mitään inka-korviketta. Tegelmannin Arne kävi vielä hyvästelemässä joukkomme. Kohvikia juotiin ja maukkaita sieni-sipulisarvia sekä suklaaleivoksia syötiin porukalla ison pöydän äärellä. Mukana olivat vapaaehtoiset suntiot Meelis ja Valdor, Milvi, Jaanin perhe ja Jaanin sisko perheineen, Karin ja Kristen, suvinooret, Maria ja minä. Ruokalaulu tuli sekä eestiksi että soomeksi. Naurettiin ja käytiin vähän läpi kolmen viikon antia (plussia, miinuksia ja kehitysideoita etc.). Kaunis huumorinkukka kukki elinvoimaisesti kuten kiinanruusu salin nurkassa.

Kahvin päälle on tietysti loogista mennä syömään lounasta. Suuntasimme viimeiselle aterialle Libleen seuranamme Karin ja Kristen. Pyhäpäivän kunniaksi söin kahden ruokalajin aterian: seljankaa ja pelmeenejä. Aurinko lämmitti ja olo oli hieman haikea varsinkin, kun Loo kävi meitä hyvästelemässä. Kuitenkin: kaikki loppuu aikanaan - armonsa ei milloinkaan. Painavat kantamukset oli sullottava siniseen ratsuun ja ahtauduttava sinne itsekin. Jaan kuljetti meidät häthätää Jõgevan rautatieasemalle. Laiturilla oli väentungos, seassa myös Hannan ja Annen ikkunaevankelioivat ;) (toim.huom. Hanna kertoo kovin mielellään lisää ikkunaevankelioinnista). Kun Annen pikkuriikkinen lentolaukkukin oli heitetty junaan ja Jaan halittu, oli aika kääntää katseet kohti Tallinnaa.

Juna oli pikajuna, mutta saimme nautti rakastamani maitojunanvaunun autenttisesta tunnelmasta. Junailu Eestissä on edullista: aikuinen matkustaa melkein 2 tunnin matkan 6,71 eurolla. Vaunu oli sopivan viileä, kun ryskytimme ikkunat auki. Aika kului levottomia juttuja kertoen, musaa kuunnellen, eväitä syöden etc. Hanna soitteli telecasteriaan ja me muut lauloimme tuttuja nuortenveisuja. Ehdimme vetää ehkä viisi suomalaista laulua ja yhden eestiksi, kun saimme kohteliaan huomautuksen, että kaikki eivät välttämättä halua kuulla lauluamme. Huomautus oli oikeasti kohtelias. Suomessa sama olisi sanottu huomattavasti jyrkemmin ja tylymmin (Ära mõlise.).

Perillä Tallinnassa loikkasimme laiturille ja vaelsimme kamoinemme vanhaan kaupunkiin. Siellä teimme laukkukasan ja nuoriso suuntasi ylös Toombeanmäelle katselemaan maisemia, minä jäin passiin. Tauon jälkeen kulkue valui pitkin mukulakivikatuja kauniin vanhan miljöön ja muurin läpi satamaan. Olimme hyvissä ajoin terminaalissa ja liput saatuamme pääsimme raahautumaan suoraan laivaan, joka lähti hieman myöhässä kohti Stadia. Lauttamatka meni hieman sumussa, ainakin itselläni, vaikka keli oli mitä parhain: aurinkoa ja tyyntä. Matkamies- ja naiset alkoivat olla vetelää porukkaa. Juttujen taso taisi laskea laskemistaan. Lopulta Helsingissä pääsimme kaikki ulos paatista ihmistungoksesta huolimatta ja löysimme Rantalan Anssun taksin.

Kotimatkalla piti pitää tankkaus- ja tyhjennystauko Hyvinkään apsilla. Muuten matka sujui ripeästi tyhjää ja kuivaa motaria kaasutellessa. Autossa höpistiin, naurettiin, kuunneltiin musaa, torkuttiin ja evästeltiin. Joku ei olisi halunnut vielä kotiin, joku taas meni sinne jo mielellään. Mitä kukin tekee ensimmäisenä kotio päästytään - kovin oli erilaiset suunnitelmat. Todennäköistä oli kuitenkin se, että kaikki sanovat tere hõmmikust aamulla :) Yhden korvilla saavuimme Kolon pihaan. Vettä satoi. Amma oli jalasjärvisiä vastassa ja pian heidän matka jatkuikin kohti Koskuetta, Ilvesjokea ja Luopajärveä. Haikea olo tuli taas rintaani, kun halattiin ja kiiteltiin toisiamme. Aina ei ollut helppoa, mutta Jumalan avulla selvittiin. Kun Aaro kyyti saapui, lähdin kävelemään Inkan kanssa kotiin. Ilma oli raikas, mieli kiitollinen ja rauhallinen. Meillä on Herra, josta kannattaa kertoa. Hänessä me voimme paljon.

Ensi kesänä uudelleen. Jaan ja palamuselaiset ainakin odottavat meitä jo. Rukoillaan, että lähtijöitä löytyy, sillä työtä kyllä riittää ja Herra haluaa käyttää meistä jokaista. Aamen.