Jumala rahu

Aamulla tälläydyimme kirkkoa varten. Täällä jumalanpalvelus alkaa klo 11. Yö jäi unien osalta aika lyhyeksi eilisen discojumputuksen vuoksi, mutta olimme siitä huolimatta suht virkeitä mennessämme kirkkoon puoli 11 jälkeen. Mennessämme sisälle, meitä vastassa oli Jaanin lisäksi Meelis ja Valdur, jotka ovat paikallisia seurakuntalaisia ja lähes joka sunnuntai auttamassa mm. suntion hommissa ja tekstinluvussa. He tervehtivät ja kättelivät meitä iloisesti. Jaanin kanssa katsoimme tämän pyhän tekstit, jotka saimme lukea suomeksi jumiksen aikana (1.Sam.15: 22-26, Mark.10:17-27, Jaak.2:8-13). Väkeä saapui paikalle vähitellen. Hieman ennen yhtätoista kirkkoon käveli mies, jota Jaan meni tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi. Mies ei näyttänyt tutulta ja kävikin ilmi, että hän oli kotoisin Moskovasta ja oli täällä vain käymässä ja halusi tulla messuun. Hän puhui äidinkielenään venäjää (meille puhui englantia), joten pian Jaan jo antoikin hänelle venäjänkielisen Raamatun ja kysyi mieheltä, haluaisiko hän lukea evankeliumitekstin venäjäksi. Mies suostui. Tänään evankeliumi kuultiin siis eestiksi, suomeksi ja venäjäksi :)
Jumalanpalvelus on täällä hieman erilainen kuin Suomessa. Täällä seistään enemmän kuin suomalaisessa messussa, käytännössä täällä istutaan saman verran kuin meillä seistään. ;) Väkeä on vähemmän, tänään paikalla oli yhteensä 12 ihmistä, joista 4 (Jaanin vaimo ja lapset) tuli vasta vähän ennen ehtoollista. Ehtoolliskäytäntökin eroaa hieman. Alttarin ääressä rukoillaan, lauletaan pyhä pyhä pyhä -hymni, rukoillaan Isä meidän -rukous ja lausutaan ehtoollisenasettamissanat. Toisin kuin meillä Suomessa alttarille mennään vasta kaikkien näiden jälkeen. Käytäntönä täällä on myös se, että rukouksen ja laulun välissä toivotetaan kaikille alttarin ympärillä oleville ihmisille Jumalan rauhaa (Jumala rahu) ja kätellään. Tämä oli ehkä kaikkein eniten hämmennystä herättävä asia. Se tulee aina ikäänkuin yllättäen vaikka sen olisi etukäteen tiennytkin. Eräs valkotukkainen seurakuntamummu, Milvi, (joka kuuluu messun vakiokävijöihin) halasi meitä kättelyn yhteydessä :)  Monta kertaa messun aikana meinasimme istua silloin kun piti seistä ja seurasimme tarkkaan niitä muutamia paikallisia, jotka tiesivät milloin tapahtuu mitäkin. Ihan yhtä pihalla paikallisista käytännöistä oli myös vieraana ollut vanäläinen mies, siinä sitten vuoroin vaihdoimme hymyileviä katseita varmistaaksemme, pitikö nyt istua vai jäädä seisomaan. Messun jälkeen pääsimme leikkimään suntioita, oikean suntion lähtiessä juosten seuraavaan messuun yhdessä kanttorin kanssa. Sammuttelimme kynttilät, käärimme alttaritasanteen maton pois ja kannoimme tuolit pois (tällä kertaa kirkossa ei ollut penkkejä kun lattian hiominen ja maalaaminen on vielä kesken).
Kirkosta päästyämme, vaihdoimme vähän vaatetta ja menimme Jaanin luo. Tällä kertaa katsoimme elokuvaa nimeltä Kevade (Kevät). Elokuva perustuu virolaisen kirjailijan, Oskar Lutsin kirjaan Arno ja kumppanit. Se kertoo pienen kyläkoulun lasten elämästä, käytännössä siinä käydään läpi yksi lukuvuosi. Elokuva on ilmestynyt 1969 ja on mustavalkoinen. Se on kuvattu Palamusessa, ihan tässä kirkon ja rahvamajan pihapiirissä. Maisemat olivat tuttuja. Ehkä saamme täällä ollessamme katsoa vielä jatko-osatkin, Suvi (kesä) ja Sügis (syksy) ;) Tämän viikonlopun aikana olemme siis saaneet tutustua virolaiseen kansanperinteeseen television kautta, eilen laulupidu ja nyt elokuva.
Loppupäivän sitten vaan olimme ja keräsimme voimia uuteen alkavaan viikkoon. Ensimmäinen viikko täällä alkaakin olla jo lopuillaan, vielä kaksi jäljellä.

p.s. tässä teille tänään koko päivän päässämme viihtynyt korvamato ;)

emme tiedä mistä tämä tuli ja minne se menee...
...mutta kumpi olikaan ensin - pelle hermanni vai radetzky marssi...?

Essi, Milja, Inka