erilaista

Eilen illalla oli niin väsynyttä, että päätin suosiolla siirtää päivittämistä aamulle. Aamulla yritin tsempata itseäni heräämään lasten laululeikillä, jonka Norppa eilen opetti ja jota yritimme kääntää eestin kielelle:

Nooa, rakenna Herralle arkki, arkki.

Nooa, rakenna Herralle arkki, arkki,

rakenna se honkapuusta, -puusta, lapset Jumalan.

Siis: nouse ja kiitä ja ylistä Herraa, Herraa.

Nouse ja kiitä ja ylistä Herraa, Herraa.

Nouse, kiitä, ylistä Herraa, Herraa, lapset Jumalan.

 Eilen aloitettiin päivä jälleen hyvin ja hitaasti, Jaan oli aamukahvilla meidän kanssa ja soitti Pinokkion naurulaulun. Peittoaa Vesa-Matti Loirin mennen tullen! Norppa pääsi myös hard workin makuun, kun krapsuttelimme jälleen vanhasta rakennuksesta vanhaa maalia pois. Kropsuteltiin myös viimeiset sammaleet kirkon katolta. Oon vaan tosi iloinen ja kiitollinen, että Norppa tuli viimeiseksi viikoksi antamaan omat lahjansa käyttöön ja antamaan uutta näkökulmaa kaikkeen olemiseen.

Iltapäivällä Jaan vei meidät perheensä kanssa Elistveren eläintarhaan, jossa parhainta oli seurata Jaanin isompien lasten Aaron ja Loon leikkimistä. Loo oli huvittava ollessaan kykenemätön kävelemään normaalisti, Loo tassutteli koko ajan suloisilla kipittelyaskelilla. Aaroa seurasimme myös ja totesimme, että kävelee jo ihan kuin aikuiset. Kunpa se hassutassuttelu ei lakkaisi!

Paikka oli vihreä ja kaunis, kävimme myös läheistä järveä kurkkaamassa huojuvalla laiturilla. Viron luonnosta löytyviä eläimiä ei ollut töllisteltävänä kovin montaa, mutta jos itse olisin valitsemassa eläimiä, en pyydystäisi oravaa ja sulkisi sitä häkkiin. Oravahan on sen verran harvinainen, ettei sitä näe loikkimassa puusta toiselle. Haastavaa sen bongaaminen toki voi olla jos etsiminen tapahtuu lasi-ikkunan takaa. 

Illalla meillä oli vielä energiaa käydä katsomassa paikallisia lapsia kerrostaloalueella. Aluksi ketään ei näkynyt, mutta eipä meidän kauaa tarvinnut siinä odottaa, kun yksi toisensa perään tuli tervehtimään. Pari vanhempaa uutta kasvoa kävi kurkkaamassa, uusia pikkukasvoja oli myös leikkimässä meidän kanssa. Oon tosi puhuteltu ja liikutettu aina kun lähdemme pois tuolta leikkipaikalta. Varmasti sitä toitoteltukin jo, mutta heidän kanssaan ei ole mitään kielimuuria. On tosi ihanaa, kun rohkeimmat tytöt tuntevat meitä sen verran hyvin, että tietävät mitä yritämme saada sanotuksi, ja sen jälkeen kun olemme sopertaneet, he korjaavat, antavat oikeat sanat ja ohjaavat ääntämään oikein. Teija pärjää parhaiten taka-õ:n kanssa, mä pärjäisin ilmeisesti vain Saaremaalla.

Vielä suuri kiitosaihe oli, kun yksi ujoujoujo pienenpieni nelivuotias Kelleri-tyttö tuli myös katsomaan leikkejämme. Hypimme ruutua kun tyttö tuli luoksemme ensimmäistä kertaa tuhansista kutsuista pelokkaana kieltäydyttyään. Jau!

Kristuksen Henki johtakoon Jumalan lapsia tänäänkin.