Tämä päivä alkoi lelujen lastaamisella. Veimme lajittelemamme lelut Jaanin autoon. Itse emme valitetttavasti mahtuneet mukaan pakun täyttyessä leluista. Harmistus ei kuitenkaan ollut kovin mittava; matkaa lastentarhaan, jonne olimme leluja viemässä, oli peräti 100 metriä.
Lastentarhan johtaja esitteli meille vielä toistaiseksi suhteellisen tyhjän tarhan. Pari ryhmää oli siellä jo, mutta suurin osa oli vielä kesälomalla. Näimme siellä muuten kätevimmän näköiset sängyt ikinä! Ne olivat ikäänkuin laatikkomaisesti toistensa päällä ollessaan lepotilassa. Kun oli aika ottaa sängyt käyttöön ja pistää lapset lepotilaan, ne sai vedettyä auki niin, että sängyt olivat vierekkäin toinen toistaan vähän korkeammalla. Varsinaisia tilansäästäjiä. Sääli, ettei niistä tullut otettua kuvia.
Ihastelimme hiljattain uusittuja tiloja ja pihaa johtajan kertoessa käytännöistä. Jokaisella ryhmällä lapsia oli oma kukka/istutuspenkki, johon ne olivat saaneet istuttaa, mitä olivat halunneetkin. Pihalla oli luonnollisesti myös erilaisia leikkipaikkoja. Saimme kokeillakin yhtä niistä, kuten kuvasta näkyy.
Pari tuttua lasta nappasivat meidät mukaansa ja menimme koripallokentän viereen lauleskelemaan. Lauloimme meille itsellemme tuttuja lauluja, joista meillä oli eestinkieliset versiot. "Sama teavas, sama maa"ta, "Kuule minu palvehäält"iä ja paria joululaulua tuli siis laulettua ihan reippaasti.
 |
| Koripallonpidike oli lapsista (ja minusta) verraton kiipeilyteline. |
 |
| Norppa ja ystävämme |
Lapsoset ovat ihania, mutta hieman ahdistavankin takertuvaisia. Aina silloin tällöin istuessamme 'Rahvamajassa' huoneessamme, kuulemme jostain huhuilun: "Amantaa!!" Lapset olivat kuulemma aamullakin käyneet täällä palloilemassa ja etsimässä meitä.
Lasten kanssa touhuilun jälkeen menimme "Klaasikool"iin maalaamaan posliinia. Kaksi tyttöä tuli sinne mukaamme. Täytyy sanoa, että kovin esteettisesti miellyttävältä ei ainakaan omasta mielestä oma, valuva ensikertalais-posliinimaalaukseni näyttänyt. Saa nähdä, minkä näköinen uunista aikanaan tulee. Värit olivat jotenkin hämmentävän samanvärisiä ja oli vain pakko uskoa, kun ne vakuuttivat keltaruskean muuttuvan siniseksi uunissa. Mikäs siinä... Jäi kuitenkin "sininen" minulta käyttämättä.
Myöhemmin menimme uudestaan hebailemaan lasten luo, mutta jonkun aikaa leikittyämme, Jaan tuli kertomaan viereisen nyppylän takana olevan lasten polkupyöräilykilpailun. Menimme sinne kannustamaan meille tuttuja ja tuntemattomia lapsia. Polkupyöräilykilpailun jälkeen menimme Jaanin ja Jaanin perheen kanssa uimaan. Uimisen ohessa pääsimme ihastelemaan Jaanin lasten kanssa luonnon ihmeitä, kuten sisiliskoja, osmankäämiä, sammakkoa ja auringonpaisteen jäljiltä yhä lämpöä iltaan hohkaavia suuria kiviä. Ei voi kuin ihastella lasten mielenkiintoa luomakuntaa kohtaan. Mielenkiinto ja ihmetys kaikkia asioita kohtaan saisi mielestäni jatkua koko elämän. Jälleen asioita, joista voisimme ottaa lapsista oppia. Kehottihan meitä Jeesuskin 'tulemaan lasten kaltaisiksi'. (Täytyy sanoa, että välillä ainakin meidän juttumme kyllä antaisivat aihetta olettaa meidän onnistuvan aika hyvin lapsenmielisyydessä)
Takaisin tullessamme nappasimme Krissun ja Kariinin Libre Juureksen edestä mukaan ja menimme yhdessä kuuntelemaan eestiläistä musiikkia ja gospelia, skannailimme meistä kertovan jutun ja lähetimme sen "muutamille" tutuille Krissun sähköpostilla. Älkää siis hämmentykö rakkaat ihmiset, jos saatte Eestistä joltain tuntemattomalta kuvallista sähköpostia.
Lasten kanssa touhuilun jälkeen menimme "Klaasikool"iin maalaamaan posliinia. Kaksi tyttöä tuli sinne mukaamme. Täytyy sanoa, että kovin esteettisesti miellyttävältä ei ainakaan omasta mielestä oma, valuva ensikertalais-posliinimaalaukseni näyttänyt. Saa nähdä, minkä näköinen uunista aikanaan tulee. Värit olivat jotenkin hämmentävän samanvärisiä ja oli vain pakko uskoa, kun ne vakuuttivat keltaruskean muuttuvan siniseksi uunissa. Mikäs siinä... Jäi kuitenkin "sininen" minulta käyttämättä.
Myöhemmin menimme uudestaan hebailemaan lasten luo, mutta jonkun aikaa leikittyämme, Jaan tuli kertomaan viereisen nyppylän takana olevan lasten polkupyöräilykilpailun. Menimme sinne kannustamaan meille tuttuja ja tuntemattomia lapsia. Polkupyöräilykilpailun jälkeen menimme Jaanin ja Jaanin perheen kanssa uimaan. Uimisen ohessa pääsimme ihastelemaan Jaanin lasten kanssa luonnon ihmeitä, kuten sisiliskoja, osmankäämiä, sammakkoa ja auringonpaisteen jäljiltä yhä lämpöä iltaan hohkaavia suuria kiviä. Ei voi kuin ihastella lasten mielenkiintoa luomakuntaa kohtaan. Mielenkiinto ja ihmetys kaikkia asioita kohtaan saisi mielestäni jatkua koko elämän. Jälleen asioita, joista voisimme ottaa lapsista oppia. Kehottihan meitä Jeesuskin 'tulemaan lasten kaltaisiksi'. (Täytyy sanoa, että välillä ainakin meidän juttumme kyllä antaisivat aihetta olettaa meidän onnistuvan aika hyvin lapsenmielisyydessä)
Takaisin tullessamme nappasimme Krissun ja Kariinin Libre Juureksen edestä mukaan ja menimme yhdessä kuuntelemaan eestiläistä musiikkia ja gospelia, skannailimme meistä kertovan jutun ja lähetimme sen "muutamille" tutuille Krissun sähköpostilla. Älkää siis hämmentykö rakkaat ihmiset, jos saatte Eestistä joltain tuntemattomalta kuvallista sähköpostia.
 |
| - Teija |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti