Kodus on hea olla

Tänään otettiin lepopäivän tarkoitus todesta. Sellainen se nimittäin oli. Normaalisti heräämme noin klo 8.30, tänään ajat vaihtelivat klo 10 ja 12.30 välillä. Heräämisjärjesys pysyi kuitenkin samana: Inka, Essi, Milja. Siinä vaiheessa kun Essi ja Milja vielä vetelivät sikeitä ja vähitellen kömpivät ylös sängyistä, Inka oli jo ehtinyt käydä avaamassa kirkon ovet ja viedä "likaisten" lakanoiden pussin käytävään sekä mennä aamupalalle. Aamupalan (joka jollekin taisi olla pikemminkin lounas) jälkeen vain olimme ja nautimme siitä, ettei ollut kiire minnekään.
Eilen olimme luvanneet lapsille, että tulemme tänään leikkimään kell kolm. Niin myös tapahtui. Huomasimme, että meitä oli todellakin odotettu, sillä jo kaukaa ensimmäiset lapset juoksivat meitä kohti ja tarrautuivat jalkoihimme. Reilu kaksi tuntia sisälsi mm. hyppynarulla hyppimistä, kasvomaaleilla maalailua, saippuakuplien puhaltelua ja reppuselässä pitoa. Välillä lapset innostuvat selittämään kaikenlaista ja me yritämme parhaamme mukaan ymmärtää, mitä he koittavat sanoa. Sama pätee toisin päin. Välillä keskustelu ja käsillä huitominen muistuttaa aliaksen pelaamista tai piirrä ja arvaa -peliä. :) Muutamat lapsista ovat tulossa Suomeen leirille ja ovat siitä enemmän kuin innoissaan. He taitavat jo laskea päiviä lähtöön ja joka kerta kerhossa varmistavat, tulemmeko varmasti heidän kanssaan samaa matkaa.
Leikkihetken jälkeen veimme leikkitavarat huoneeseemme ja lähdimme kauppaan. Kaupasta tullessamme, juuri kun olimme ylittämässä tietä päästäksemme takaisin Rahvamajan pihaan, tien toisella puolella olevan keltaisen talon pihasta kuului iloinen huudahdus, "tere". Tervehtijä oli se sama mies, joka oli auttamassa meitä kirkon lattian hiomisessa. Hän tuli luoksemme ja halusi näyttää meille, mitä oli saanut saaliikseen, kun hän oli ollut ongella viereisen järven rannassa. Menimme pihaan ja siellä muutama kaveri oli jo perkaushommissa. Perattavana ei tällä kertaa ollut tavallinen kala, vaan ankerias. Aikoivat kai paistaa sen. Ankeriasta hetken tuijotettuamme, sanoimme heipat ja lähdimme Rahvamajaan. Kävimme hakemassa köstri söögituvasta ranskalaiset mukaan ja keittiössä lämmitimme lihapullia mikrossa. Loppuilta kuluikin vain oleillessa.
Olemme olleet täällä melkein kaksi viikkoa, enää reilu viikko jäljellä. Välillä pysähdymme pohtimaan, mihin tämä aika on kulunut. Kovin nopeasti se on tuntunut menevän. Tekemistä on ollut paljon, mutta olemme saaneet nauttia myös siitä, ettei ole tarvinnut tehdä mitään. Toisin sanoen työtä ja vapaa-aikaa on ollut sopivassa suhteessa. Täällä saa tuntea olonsa kotoisaksi.
Jaanin perhe lähti eilen Tallinnaan sukulaisen synttäreille ja palaa vasta maanantaina. Lähtiessään hän totesi leikkimielisesti, että "kolmeen päivään kukaan ei ole kiusaamassa teitä". Tämä oli niistä ensimmäinen.

Suvenooret